ToeOFF® 2.0

Yhdistämällä monien vuosien kokemuksemme ja ortoosin valmistustekniikan kehittymisen asiakkailtamme tulleisiin toiveisiin olemme kehittäneet ToeOFF® 2.0:n. ToeOFF® on siitä asti, kun se ensimmäisen kerran esiteltiin vuonna 1997, ollut toiminnallisuudeltaan ja dynaamisilta ominaisuuksiltaan johtava tuote. ToeOFF® 2.0:ssa on samat ominaisuudet ja toimintaperiaate kuin alkuperäisessä ToeOFF®:ssa. Lisäksi ortoosissa on kehittyneempi muotoilu ja toimivuus. ToeOFF® 2.0:n muotoa on muutettu tasaisemmaksi, geometriaa parannettu sekä ulkopintaa tehty sileämmäksi. Lisäksi kaikki Mikrofix-tarrat ovat valmiiksi asennettu ortoosiin, mikä nopeuttaa ja helpottaa SoftKITin tai ComfortKITin asentamista. Kiinnitysnauhoissa on uusi ratkaisu ja ne ovat valmistettu uudenlaisesta kulutusta kestävästä materiaalista. Nauhat voidaan tilata sekä D-lenkkien kanssa että ilman. Nauhat myös voidaan asentaa sekä oikealle että vasemmalle avautuvaksi riippuen asiakkaan toiminnan tarpeista. Lisäuutuutena ToeOFF® 2.0:ssa on 2 cm:ä korkeampi X-Large koko, mikä auttaa ortoosia istumaan paremmin pidemmässä sääressä. Dynaamisia toimintoja ei ole muutettu. Asteittainen dynaaminen toiminto ja eri kokojen mukaan lisääntyvä stabiliteetti ovat kuten aikaisemminkin. ToeOFF 2.0:n kannankorkeus on 12-15 mm koosta riippuen.

Käyttöalueet

Riippunilkka yhdistettynä kohtuulliseen spastisuuteen (tai ei spastisuutta ollenkaan), jossain tapauksissa myös heikentynyt polvikontrolli ja varpaan amputaatio.

Kontraindikaatiot

Voimakas ödeema, diabetes, johon liittyy haavaumia, alentunut tuntoherkkyys ja voimakas spastisiteetti.

Muita tietoja

Lisätietoa sovituksesta sekä mallin ja koon valinnasta Allard AFO Professional käyttöohjeista. Kaikkien ToeOFF®-ortoosien mukana toimitetaan nauhasetti. Tässä mallissa Mikrofix-tarrat ovat valmiiksi asennettu ortoosin sisäpuolelle.

Tuotenro. Malli Koko Vas/Oik Kengän koko Jalkapohjan pituus Korkeus
289201010 ToeOFF 2.0 ilm. D-lenk. X-Small Vasen 32-35 21 cm 36 cm
289201011 ToeOFF 2.0 ilm. D-lenk. Small Vasen 35-38 23 cm 38 cm
289201012 ToeOFF 2.0 ilm. D-lenk. Medium Vasen 38-42 24,5 cm 40,5 cm
289201013 ToeOFF 2.0 ilm. D-lenk. Large Vasen 42-45 27 cm 43 cm
289201014 ToeOFF 2.0 ilm. D-lenk. X-Large Vasen >45 28,5 cm 45 cm
289202010 ToeOFF 2.0 ilm. D-lenk. X-Small Oikea 32-35 21 cm 36 cm
289202011 ToeOFF 2.0 ilm. D-lenk. Small Oikea 35-38 23 cm 38 cm
289202012 ToeOFF 2.0 ilm. D-lenk. Medium Oikea 38-42 24,5 cm 40,5 cm
289202013 ToeOFF 2.0 ilm. D-lenk. Large Oikea 42-45 27 cm 43 cm
289202014 ToeOFF 2.0 ilm. D-lenk. X-Large Oikea >45 28,5 cm 45 cm
ToeOFF® 2.0 ToeOFF 2.0 D-lenkillä X-Small Vasen 32-35 21 cm 36 cm
289221011 ToeOFF 2.0 D-lenkillä Small Vasen 35-38 23 cm 38 cm
289221012 ToeOFF 2.0 D-lenkillä Medium Vasen 38-42 24,5 cm 40,5 cm
289221013 ToeOFF 2.0 D-lenkillä Large Vasen 42-45 27 cm 43 cm
289221014 ToeOFF 2.0 D-lenkillä X-Large Vasen >45 28,5 cm 45 cm
289222010 ToeOFF 2.0 D-lenkillä X-Small Oikea 32-35 21 cm 36 cm
289222011 ToeOFF 2.0 D-lenkillä Small Oikea 35-38 23 cm 38 cm
289222012 ToeOFF 2.0 D-lenkillä Medium Oikea 38-42 24,5 cm 40,5 cm
289222013 ToeOFF 2.0 D-lenkillä Large Oikea 42-45 27 cm 43 cm
289222014 ToeOFF 2.0 D-lenkillä X-Large Oikea >45 28,5 cm 45 cm
Allard AFO STEP 1 PRODUCT SELECTION Play video
Allard AFO STEP 1 PRODUCT SELECTION
Allard AFO STEP 2 SIZE SELECTION Play video
Allard AFO STEP 2 SIZE SELECTION
Allard AFO STEP 3 FOOT BIOMECHANICS Play video
Allard AFO STEP 3 FOOT BIOMECHANICS
Allard AFO STEP 4 SHOE SELECTION & HEEL HEIGHT Play video
Allard AFO STEP 4 SHOE SELECTION & HEEL HEIGHT
Allard AFO STEP 5 PROPER ALIGNMENT Play video
Allard AFO STEP 5 PROPER ALIGNMENT
Allard AFO STEP 6 PROXIMAL CONTROL Play video
Allard AFO STEP 6 PROXIMAL CONTROL
Allard AFO STEP 7 PATIENT COMFORT Play video
Allard AFO STEP 7 PATIENT COMFORT
Allard AFO STEP 8 PATIENT EDUCATION Play video
Allard AFO STEP 8 PATIENT EDUCATION
Customizing the ToeOFF® Carbon Fiber AFO to Meet a Runner's Needs Play video
Customizing the ToeOFF® Carbon Fiber AFO to Meet a Runner's Needs
Bracing for a Marathon Play video
Bracing for a Marathon

Aiheeseen liittyvät tuotteet